Arvojamme ovat yksittäisten ihmisten tekemien pienien tekojen suuruuden esille tuominen sekä yhteisen hyvän edesauttaminen pienillä, mutta merkittävillä teoilla.

Karma Ry on vuonna 2016 perustettu keravalainen rekisteröity hyväntekeväisyysyhdistys. Yhdistyksen päämääränä on kerätä varoja, ja käyttää niitä yhteisen hyvän edistämiseksi niin että pääkohteena ovat vielä itseään etsivät nuoret, sekä iäkkäämmät vanhukset. Yhdistyksen visiona on vakiinnuttaa asema tietynlaisena toimijana vanhusten ja nuorten hyväksi lähialueella, ja pyörittää toimintaa mahdollisimman tehokkaasti pienin kustannuksin. Teemme myös mahdollisimman paljon yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Jokainen toiminnassa mukana oleva on vapaaehtoinen ja kaikki saadut varat käytetään kokonaisuudessaan yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen.

Karma Ry:n toiminnan keskuksena toimii tällä hetkellä Tuusula & Kerava

Yhdessä teemme yhteistä hyvää.